1970-luvun alussa päätettiin luopua työläästä
kotiopetuksesta ja perustaa oikea koulu. Suomesta saapui ensimmäinen
päätoiminen opettaja, Liisa Laiho (nyk. Viinikkala) ja
koululle vuokrattiin tilat Keski-Thaimaasta Phitsanulokin kaupungista,
jonka lähellä useat lähettiperheet siihen aikaan
työskentelivät. Thaimaan suomalainen koulu avasi ovensa
tammikuun alussa 1971 ja koulun yhteyteen perustettiin myös
asuntola kaukaa tulevia lapsia varten.
1980-luvun alussa oli aika siirtyä Bangkokiin.
Aluksi toimittiin väliaikaisissa vuokratiloissa keskustassa
Ekamailla ja Moobaan Sethakitin raamattukoululla. Nykyiseen koulurakennukseen
raamattukoulun naapuriin muutettiin vuonna 1985. Kiinteistö
hankittiin omaksi 1990. Koulurakennusta on vuosien aikana kunnostettu
ja siihen on rakennettu monia tarpeellisia lisätiloja, luokkahuoneita
ja asuinhuoneita asuntolassa asuvilla lapsille. Nykyään
koulu on viihtyisä ja hyvin toimiva työympäristö.
Vuonna 1989 Thaimaan suomalainen koulu sai Suomen
opetushallitukselta virallisen ulkomaankoulun aseman.